Göteborg, Ruotsi: Göteborgin yliopisto on ilmoittanut lisäinvestoinneista antibioottiresistenssin tutkimusohjelmaan. Yliopiston antibioottiresistenssin tutkimuskeskus (CARe) on toiminut vuodesta 2016 lähtien, ja tämän vuoden tammikuusta alkaen se laajenee työllistämään lähes 150 tutkijaa 20 asiaan erikoistuneella osastolla.
Lääketieteen kamppaillessa pysyäkseen jatkuvasti muuntuvien antibioottiresistenttien kantojen edellä, tarjoaa CARe-ohjelman laajentaminen lisää resursseja ihmishenkiä pelastavien ratkaisujen löytämiselle. Lisäpanostuksia on tulossa enenevässä määrin eri yhteistyökumppaneilta, kuten Sahlgrenin yliopistolliselta sairaalalta, Chalmersin teknilliseltä yliopistolta sekä Länsi-Götanmaan aluehallinnolta. Göteborgin yliopiston tuen ohella CARen lisääntynyt rahoitus mahdollistaa tutkijoiden yhteistyön monilla muillakin aloilla kuin vain lääketieteessä.
Göteborgin yliopiston tartuntatautien laitoksen johtava tutkija ja CARe-yksikön johtaja professori Joakim Larsson sanoo lehdistötiedotteessaan: "CARe:n jäseniä ovat esimerkiksi lääkärit, mikrobiologit, molekyylibiologit, kemistit, teknologit, insinöörit, ympäristötutkijat, matemaatikot, taloustieteilijät, valtiotieteilijät, arkkitehdit ja filosofit. He kaikki antavat eri tavoin oman erityisosaamisensa projektimme käyttöön. Yhteistyön laajentaminen entistä useammalle tieteenalalle parantaa CARe:n vaikutusmahdollisuuksia."
Sahlgrenin yliopistollisen sairaalan johtaja ja Göteborgin yliopiston professori Ann-Marie Wennberg selittää CARen merkitystä: " Terveydenhuollon ja korkeakoulujen välisen tiiviin yhteistyön ansiosta tutkimustuloksista on nopeammin konkreettista hyötyä potilaille. Tämä on eräs syy siihen, miksi Sahlgrenin yliopistollinen sairaala pitää tätä hanketta niin tärkeänä. Yhdessä kumppaneidemme kanssa tavoitteenamme on ratkaista yksi suurimmista maailmanlaajuisista terveyshaasteista: antibioottiresistenssi."