Dental Tribune Finland

Betelmällin terveydelle haitallisista vaikutuksista

By Dental Tribune International
December 21, 2020

SYDNEY, Australia: Betelmällin pureskelu on erittäin suosittu tapa Aasiassa ja Tyynenmeren alueella, betelmällin säännöllisiä käyttäjiä arvioidaan olevan yli 600 miljoonaa. Betelin haittavaikutuksiin kuuluvat kuitenkin mm. suun ja ruokatorven syövät. Betelin kasvava mustan pörssin kauppa onkin saanut Australian Dental Associationin (ADA) julkaisemaan varoituksen sen käytön mahdollisista vaaroista.

Vaikka areca-pähkinää voidaan pureskella sellaisenaan tuoreena tai kuivattuna, se yleisimmin kääritään betel kasvin lehteen yhdessä sammutetun kalkin ja mahdollisesti muiden aineiden, kuten kanelin, kardemumman ja tupakan kanssa.  Valmiste, tunnetaan yleisesti betelmällinä. Betelmälliä käytetään monenlaisiin tarkoituksiin, muun muassa piristeenä, hengityksen raikastajana ja ruokahalua hillitsevänä aineena. Sillä on myös historiallinen merkitys useissa kulttuureissa. Esimerkiksi Vietnamissa betelmälli on symboli, joka liittyy usein rakkauteen ja avioliittoon, kun taas Intian kuninkaallisilla tiedetään olleen palvelijoita, joiden ainoana tehtävänä oli valmistaa heille betelmälliannoksia.

Betelin pureskelulla on kuitenkin todistetusti useita vahingollisia terveysvaikutuksia. Maailman terveysjärjestö WHO luokitteli vuonna 2003 betelin pureskeltuna sekä tupakan kanssa että ilman karsinogeeniseksi aineeksi. Se on lukuisissa tutkimuksissa yhdistetty hampaiden kulumiseen, ienvetäymiin, parodontiittiin ja suusyöpään. Dental Tribune International raportoi kuinka vuonna 2017 Myanmarilaisessa suusyöpäpotilaiden tutkimuksessa havaittiin, että lähes kaikki heistä pureskelivat beteliä.

Australiassa ja Uudessa-Seelannissa areca-pähkinän tuonti on tällä hetkellä kielletty Australia New Zealand Food Standards Code -säännöstön nojalla. Lisäksi areca-pähkinän vaikuttava aine, arekoliini, on luokiteltu myrkyksi, joka Alcohol and Drug Foundationin mukaan tarkoittaa, että sitä on ”laitonta pitää hallussa tai myydä ilman virallista lupaa”. Australian television hiljattain tekemässä tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että kymmenillä suusairauksiin altistuneilla potilailla saattaa olla yhteys laajamittaiseen laittomaan betelmällin kauppaan.

”Yhä useampi hammaslääkäri raportoi Australian Dental Associationille, että he kohtaavat työssään potilaita, joiden suussa näkyvät betelmällin pureskelun tuhoisat vaikutukset”, toteaa yhdistyksen suulääketieteen erikoislääkäri professori Michael McCullough tiedotteessa.

”Tällä hetkellä betelin käytön laajuus Australiassa on pitkälti arvailujen varassa, vaikka hammaslääkärit kohtaavat vuosittain noin 60—100 potilasta, joilla on suussaan betelin käyttöön liittyviä suumuutoksia”, hän jatkaa.

”Koska betelin vaikutukset suussa ja kurkussa ovat tuhoisia, Australian Dental Association suosittelee voimakkaasti etteivät australialaiset pureskelisi betelpähkinää tai sen johdannaisia. Tämä vähentäisi huomattavasti suu- ja kurkkusyövän riskiä.”, McCullough päättää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

© 2021 - All rights reserved - Dental Tribune International